Järjestelin huonettani. Yritin mahduttaa mahdollisimman monta kirjahyllyssä olevaa rumaa laatikkoa eteisen kaapin sisälle. Mission impossible. Vanhat paperit saivat kyytiä myös. Mietiskelin miten ns. tärkeiden papereiden kanssa tulisi oikeastaan menetellä heittäessään ne paperinkeräykseen. Ne kun sisältävät kaikenlaisia henkilökohtaisia tietoja, kuten sosiaaliturvatunnuksia. Käytin saksia silppurina, mutta se osoittautui varsin työlääksi tehtäväksi.

Tämän kaiken aikana Emiliana Torrinin uusi levy soi taustalla. Miksi kaikilla islantilaisilla naislaulajilla on niin persoonallinen ääni? Emiliana Torrinin isä on italialainen. Hän pitää italialaista ravintolaa Reykjavikissa. Emiliana Torrini on työskennellyt siellä tarjoilijana. Kun joskus menemme Simonen kanssa Islantiin (yhteinen haaveemme), meidän pitää käydä siellä.

Emiliana Torrini on myös tavattoman kaunis nainen. Jos olisin mies, rakastuisin häneen oitis. Tai ehkä muutenkin. Sardiniassa erään rantabaarin tarjoilija muistutti etäisesti Emiliana Torrinia. Hänen nimensä oli Francesca. Simonella oli hauskaa, kun huokailin hänen kauneuttaan istuessamme granitojemme ääressä. Simonen mielestä tyttö näytti nöyrältä, surulliselta koiralta.

Päivällä ostin Suomalaisesta kirjakaupasta ruotsin kieliopin kertaus- ja tehtäväkirjan. Se on tarkoitettu abeille, mutta kelpaa tarkoitukseeni. Siitä on kahdeksan vuotta, kun olen opiskellut ruotsia, ja tammikuussa joudun osallistumaan virkamiesruotsin kurssille. Täytyy nähdä vähän vaivaa ruotsin kertauksen muodossa ennen vuodenvaihdetta. Kun nyt yritän muodostaa mielessäni ruotsinkielisen lauseen, huomaan sen olevan puoliksi italiankielinen.

Olen alkannut nauttia iltaisin kamomillateetä. Siitä tuli suosikkijuomani Sardiniassa. Tilaan sitä myös aina Ryanairin lennoilla. Siellä sitä saa valtavasta keltaisesta pahvimukista, jonka juominen kestää melkein puolet Lontoon ja Tampereen välisestä matkasta.