Pyykkipäivä. Viimeinkin sain pestyä kaikki Sardinian matkan vaatteet. Tietysti nonna Lina oli muutamia vaatekappaleitani ystävällisesti pessyt jo Sardiniassa ollessani - ja silittänytkin, mitä kyseisille vaatteille en ole koskaan itse tehnyt. Ne eivät ole tarvinneet silittämistä.

Matkalaukku on yhä levällään huoneen lattialla. Pikkuhiljaa nostelen sieltä tavaroita paikoilleen. Huoneessani on vain se ongelma, ettei paikkoja ole. Minulla ei ole yhtään säilytystilaa. Kirjahyllystä on tullut varasto, se ei näytä lainkaan kirjahyllyltä. Minulla ei ole minkäänlaista lipastoa. Muutenkin huoneeni on aivan epäkodikas. Työpöytä on aivan liian pieni ja matala - suunniteltu peruskouluikäisille. Tuoli on kova ja selkänojasta ei ole hyötyä. Pöytälamppu on vanha Ikean malli, joka sittemmin vedettiin pois myynnistä, kun sen todettiin kuumenevan liikaa. Kuulin sen, kun kävin kerran Ikeassa kysymässä vaihtolamppua kyseiseen malliin. Minulla se on edelleen käytössä. Sänky on sentään iso, vaikka onkin ostettu vain kahdellakymmenellä eurolla eräältä opiskelijapariskunnalta. Ihmeen hyvin se on kestänyt nämä kaksi vuotta. Printteri on lattialla pahvilaatikon päällä ja vieressä on muovinen pyykkikori. Keittiössä ei ole mukavuuksia, ei kahvinkeitintä eikä mikroaaltouunia. Vessa on kauhea, mutta siitä ei ole minua syyttäminen. Se oli kauhea jo tänne muuttaessani.

Olen elänyt viimeiset kaksi vuotta hyvin askeettisesti. Verhot olen sentään ostanut ja keittiöön maton. Suihkuverhon olen vaihtanut. Muuten tämä koti on mitä on. Rahat ovat menneet matkusteluun, kodin kaunistaminen on jäänyt kakkossijalle. Välillä tuntuu kovin ankealta asua täällä. Eniten rasittaa se, että työpöydän ja työtuolin vuoksi kärsin jatkuvista selkä- ja hartiakivuista. Niiden takia yritän käydä päivittäin ulkona lenkillä.