Heräsin jo puoli seitsemältä. Kun ei kerran uni enää jatkunut, nousin ylös ja keittelin kahvit voileipineen. Olen päässyt taas kiinni tähän voileipäkulttuuriin kesän jäljiltä. Sardiniassa söin aamupalaksi Mulino Biancon Crostatina al cacaoa tai Torta Paradisoa... ja join hunajateetä. Siis makeita aamiaisia. Elokuun loppupuolella ostimme kuitenkin Simonen kanssa Auchanista purkin Nescafea, koska emme kumpikaan pidä myrkyllisen vahvasta italialaisesta iltapäiväkahvista.
Välillä ihmettelen, miksi suomalaiset eivät yleensä ottaen pidä makeasta aamiaisesta. Itselleni sellainen sopii mainiosti, sillä aamuisin vasta heränneenä on yleensä vaikea saada alas mitään kuivaa ruisleivänkannikkaa. Paitsi jos on aivan valtava nälkä.
Toinen asia, jonka haluaisin muuttuvan suomalaisessa ruokailukulttuurissa on ruoka-ajat. En jotenkin pysty käsittämään sitä, miksi lounas syödään työpaikoilla yleensä jo kello 11 aamupäivällä. Nyt yliopistolla ollessa ruoka-aikansa pystyy määrittelemään helposti itse, joten olen ottanut tavaksi syödä lounaan italialaisittain kello 13-14 välillä. Illallisen syön myös italialaiseen aikaan eli myöhään, noin seitsemän tai kahdeksan maissa illalla. Niinpä minulla ei ole mitään suomalaista pientä iltapalaa voileipineen.
Koulukunnat sitten kiistelevät näistä asioista. Onko parempi syödä paljon kerralla ja harvoin, vai vähän kerrallaan ja usein? Ainakin hammaslääkärini mielestä harvoin ja paljon on parempi vaihtoehto. Entä onko hyvä mennä nukkumaan täpötäydellä vatsalla vai maha puoliksi kurnien? No minusta mikään ei ole inhottavampaa kuin herätä yöllä nälkäänsä, joten suosin italialaista linjaa.
Suomalaisessa ruokailukultturissa minua ärsyttävät myös tuhannet ja yhdet välipalat, joita etenkin lapsille suositellaan. Hampaathan siinä menevät ellei jauha purkkaa tai pese hampaitaan yhtenään. Tosin suomalaisilla lapsilla menevät hampaat jo pelkästään katsellessa hypermarkettien kilometrin pituisia karkkihyllyjä - jotain aivan käsittämätöntä, mitä ei kohtaa Italiassa. Kuka täällä syö niin paljon karkkia?
Sitten täytyy taas pohtia asiaa toiselta kannalta. Suomalainen ruokailurytmi voi olla kieltämättä parempi sellaiselle, jonka tulee syötyä helposti liian paljon kerralla ja joka lihoo helposti. Minulla ei tätä ongelmaa ole, joten italialainen ruokailurytmi on mielestäni itselleni parempi.
Olisi ihanaa, jos tulevassa työpaikassani voisin itse päättää, milloin syön lounaani. Kesällä olin sosiaalityöntekijän sijaisena paikassa, jossa ruokatunnin sai pitää liukuvasti 11-13 välillä, silloin kun parhaiten ehtii. Minusta aivan erinomainen käytäntö. Olin sitten aina lähempänä yhtä lounaalla.
Välillä ihmettelen, miksi suomalaiset eivät yleensä ottaen pidä makeasta aamiaisesta. Itselleni sellainen sopii mainiosti, sillä aamuisin vasta heränneenä on yleensä vaikea saada alas mitään kuivaa ruisleivänkannikkaa. Paitsi jos on aivan valtava nälkä.
Toinen asia, jonka haluaisin muuttuvan suomalaisessa ruokailukulttuurissa on ruoka-ajat. En jotenkin pysty käsittämään sitä, miksi lounas syödään työpaikoilla yleensä jo kello 11 aamupäivällä. Nyt yliopistolla ollessa ruoka-aikansa pystyy määrittelemään helposti itse, joten olen ottanut tavaksi syödä lounaan italialaisittain kello 13-14 välillä. Illallisen syön myös italialaiseen aikaan eli myöhään, noin seitsemän tai kahdeksan maissa illalla. Niinpä minulla ei ole mitään suomalaista pientä iltapalaa voileipineen.
Koulukunnat sitten kiistelevät näistä asioista. Onko parempi syödä paljon kerralla ja harvoin, vai vähän kerrallaan ja usein? Ainakin hammaslääkärini mielestä harvoin ja paljon on parempi vaihtoehto. Entä onko hyvä mennä nukkumaan täpötäydellä vatsalla vai maha puoliksi kurnien? No minusta mikään ei ole inhottavampaa kuin herätä yöllä nälkäänsä, joten suosin italialaista linjaa.
Suomalaisessa ruokailukultturissa minua ärsyttävät myös tuhannet ja yhdet välipalat, joita etenkin lapsille suositellaan. Hampaathan siinä menevät ellei jauha purkkaa tai pese hampaitaan yhtenään. Tosin suomalaisilla lapsilla menevät hampaat jo pelkästään katsellessa hypermarkettien kilometrin pituisia karkkihyllyjä - jotain aivan käsittämätöntä, mitä ei kohtaa Italiassa. Kuka täällä syö niin paljon karkkia?
Sitten täytyy taas pohtia asiaa toiselta kannalta. Suomalainen ruokailurytmi voi olla kieltämättä parempi sellaiselle, jonka tulee syötyä helposti liian paljon kerralla ja joka lihoo helposti. Minulla ei tätä ongelmaa ole, joten italialainen ruokailurytmi on mielestäni itselleni parempi.
Olisi ihanaa, jos tulevassa työpaikassani voisin itse päättää, milloin syön lounaani. Kesällä olin sosiaalityöntekijän sijaisena paikassa, jossa ruokatunnin sai pitää liukuvasti 11-13 välillä, silloin kun parhaiten ehtii. Minusta aivan erinomainen käytäntö. Olin sitten aina lähempänä yhtä lounaalla.
Kommentit