Jatketaan tästä aiheesta, kun kerran aamulla jo aloitettiin. Sosiaalityöntekijänä ja varsinkin sairaalan sosiaalityöntekijänä (jollainen olin kuukauden ajan kesällä) sitä näkee kaikenlaista, mikä laittaa miettimään myös omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Jotenkin tässä ammatissa on koko ajan tietoinen elämän pienistä riskeistä. Se on ihan hyvä juttu.

Tarkkasilmäiset ovat ehkä blogini sivupalkista huomanneet, että "en usko humalaan". Ajattelin vähän selittää tätä slogania omalta kohdaltani, vaikka tämä on niitä asioita, joita ei koskaan pitäisi joutua selittämään. En ole absolutisti, mutta nyt olen päättänyt olla vielä tarkempi alkoholinkäyttöni suhteen. Tämä suomalainen alkoholikulttuuri on alkanut ottaa niin pahasti päähän. Se säälittää.  Ihmiset säälittävät. Sosiaalityöntekijänä näkee niin helposti asioiden syitä ja seurauksia, että väkisinkin tulee punnittua omia arvojaan.

Varsinkin yliopiston ainejärjestömme irc-kanavalla ja sähköpostilistalla huomaa hyvin sen, miten uudet opiskelijat sosiaalistetaan siihen, että opiskelijapippaloissa pitää juoda tai putoaa porukasta. Bileiden jälkeen sitten vertaillaan, kuka oli eniten humalassa, keneltä meni muisti ja kenellä on nyt kovin kanuuna. Ei ihmekään, että olen käynyt vain kerran yliopiston ainejärjestön juhlissa. Joskus Hesari uutisoikin, että yhteiskuntatieteilijät juovat eniten, kun oli vertailtu eri tiedekunnissa opiskelevien alkoholinkäyttöä.

Muutenkin terveys on alkanut kiinnostaa minua entistä enemmän. Ja yleinen hyvinvointi. Yritän lenkkeillä, jauhaa Xylitol-purkkaa (heh), syödä terveellisesti ja säännöllisesti. Jos tosiaan olisi vielä vapaa-aikaakin ja aikaa parisuhteelle (eli aikaa matkustaa Italiaan), niin mikäs sen mukavampaa. Mutta seuraavat kaksitoista kuukautta taitavat kulua aika lailla gradun kirjoittamisen sekä tuhansien kurssien ja tenttien suorittamisen merkeissä. Välillä mietin, että eikö tämä voi ikinä loppua. Ikuinen opiskelu ja Simonen odottelu. Kärsivällisyyteni on ollut kyllä kiitettävää viimeiset kaksi vuotta, en voi kuin ihmetellä itseäni. Ihminen kai tottuu mihin vain.

Miksi minulla sitten on niin kiire valmistua? Opintotukeni loppuu kesällä enkä jaksa enää tätä kahdeksan vuotta kestänyttä jatkuvaa taloudellista epävarmuutta. Haluan töitä.